Löytökoiralauantai Helsinki 7.9.2013 onnistui yli odotusten

9.9.2013

Helsingin Löytökoiralauantai sujui yli odotusten; paikalle saapui ennätysmäärä osallistujia ja nelijalkaisia ystäviä. Myös Oulussa vietettiin rescuekoirien päivää aurinkoisissa ja menestyksekkäissä tunnelmissa.

Tapahtuman organisaattori ja perustaja Nina Patanen on erittäin tyytyväinen päivän kulkuun: "Tieto tapahtumasta on saavuttanut monet ihmiset. Tapahtumaan tulee entistä enemmän ihmisiä, joilla ei ole kokemusta rescuekoirista mutta haluavat saada sitä lisää." Samaan aikaan Oulussa pidetty tapahtuma sujui aurinkoisessa säässä hyvin ja ilman yllätyksiä. Kummallakin paikkakunnalla tapahtuma järjestetään jo neljännen kerran vuonna 2014. Tervetuloa silloin mukaan!


Tapahtumalla oli kaksi suojelijaa; Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Hannele Luukkainen ja europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen. Sirpan puhe, joka luettiin sekä Helsingissä että Oulussa, on luettavissa täältä.


Tapahtumasta on tehty videokooste, jonka kautta siellä käymätönkin voi päästä tunnelmaan. Kuvia tapahtumasta voi ihailla muun muassa Facebookin tapahtumasivulta.